Henna-Arskan portfolio

Ammatillisen osaamiseni ja kehittymiseni kannalta arvioin olevani ETEVÄ TEKIJÄ. Olen ollut aktiivisesti Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampuksen toiminnassa mukana niin opiskelijana, tutorina kuin tutoroitavana (Sportti-iltamat ja muut tapahtumat) ja kolunnut läpi harjoitteluita eri sektoreilla ja erilaisissa organisaatioissa. Olen tehnyt ryhmätöitä milloin milläkin kokoonpanolla ja saanut olla milloin missäkin tehtävässä: puheenjohtajana, sihteerikkönä, luennoitsijana, tiedonhankkijana ja niin edelleen. Mielestäni aina on varaa kehittyä, oli sitten jollain osa-alueella miten hyvä tahansa. Huomasin projektiani tehdessä, että organisaation asiakkaat vastaanottivat miut jopa henkilökunnankin mielestä yllättävän hyvin. Koen, että miun tilannetaju on kehittynyt opintojen myötä: olen osoittanut osaavani ehkäistä konfliktitilanteita ja toiminut niin innostajana kuin rauhoittajana. Sosiaalisilta taidoiltani koen olevani hyvä. Esimerkiksi belgialaisryhmän vierailtua viikon ajan luokassamme keskustelin heidän kanssaan, ohjasin heille toimintaa ja toimin ryhmän jäsenenä, vaikka olikin tiedossa, etten lähtisi vastavierailulle heidän luokseen (myöhemmin tosin sain mahdollisuuden ja totta kai tartuin siihen ja lähdin Belgiaan muiden kanssa, kiitos!). Olen jopa oppinut sanomaan ”ei”, vaikka tiedostankin, että siinä on vielä kehittämisen varaa. Olin pitkään henkilö, joka ilmoitti tekevänsä jonkin tehtävän, jos joku muu ei siihen suostunut. Koin itseni niin sanotusti heikoksi lenkiksi. Opiskelun, tutoroimisen, töiden, partion ja muun sosiaalisen elämän välillä on täytynyt tehdä valintoja aina silloin tällöin ja olen oppinut sanomaan tomerasti ”Nyt ei kyllä käy”, jos aika ja jaksaminen eivät yksinkertaisesti ole riittäneet.

Viimeisin opiskeluvuosi on ollut miulle ehkä se suurin kasvun paikka. Kun oli puhetta opinnäytetyön ja projektin teon aloittamisesta, ilmoitin halukkuuteni parityöskentelyyn, sillä olin huomannut pariesseiden teon helpommaksi kuin yksin työskentelyn. Parin kanssa pystyisimme potkimaan toisiamme eteenpäin ja pitämään paremmin aikatauluista kiinni. Työt olisivat mahdollisesti myös monipuolisempia, koska onhan siinä kaksi ajattelevaa päätä työstämässä asioita. Kävi kuitenkin niin, että päädyinkin työskentelemään yksin! Aluksi se oli stressaavaa, koska aikataulut olivat tiukkoja ja voin esimerkkinä mainita, että näiden opiskelujen aikana miun yksin tehdyistä esseistä harvat ovat löytäneet tiensä aikataulunmukaisesti perille opettajien arvioitavaksi (pahoittelen). Siksi hermoilinkin niin kokonaisuuksia, aikatauluja ja oman työinnon pitämistä yllä. Tämän myötä opin työskentelemään yksin ja kas kummaa, tämä vuosi on ollut miulle tehtävien teon vuosi. Olen palauttanut rästit, suorittanut tentit ja juuri nyt tällä hetkellä miulla ei ole muuta jäljellä kuin tämä portfolio, opinnäytetyö ja kypsyysnäyte. Tämän viikon jälkeen on enää opinnäytetyön hiominen loppuun (APUAAAAA...). En ihan täysin ymmärrä, miten tämän sain aikaan, mutta olen tyytyväinen että en enää hakenutkaan tukea parityöskentelystä, vaan opin kuinka pitää oma työskentely hallinnassa ja ennen kaikkea käynnissä. Mielestäni se on ollut huomattavinta ammatillista kehittymistä miussa. Olen siis kehittynyt teknisissä taidoissani ainakin omasta mielestäni paljon.

Suunnittelukyvyiltäni olen ehkä liiankin tarkka. Koen olevani enemmän teoriaan kuin käytäntöön nojautuva tekijä, vaikka hyödynnän usein molempia osa-alueita. Suunnitellessani toimintaa, kuten esimerkiksi projektini retkeä tai erityiskasvatuksen orientaation esitelmiä, pyrin aina hankkimaan itselleni jonkinlaista tietoperustaa aiheesta osatakseni kertoa ja perustella valitsemiani asioita. Pohdin usein ennen ohjaustilannetta turvallisuutta, riskien ennaltaehkäisyä ja tapahtuneiden onnettomuuksien hoitamista. Tiedostan, että esimerkiksi organisaatiossa toimiessa on hyvä pitää muut työntekijät ajan tasalla isommista tapahtumista ja huolehtia siitä, että vähintään organisaation johdon kanssa on keskusteltu turvallisuudesta ja järjestettävästä ohjelmasta. Tahdon ohjelmieni ja riskien olevan hallinnassa, jotta osallistujien on hyvä olla henkisesti ja fyysisesti.

Arviointikyvyissäni on vielä hiomista. Jos palautetta pitää kerätä äkisti, se kyllä onnistuu, mutta koen, että miun pitäisi opetella enemmän palautteenkeruumenetelmiä. Osaan kerätä toiminnallista palautetta ja sanallista palautetta, mutta miun pitää vielä opetella, kuinka kerätä palautetta kohderyhmälle sopivimmalla tavalla, jotta saisin varmasti osallistettua kaikki osallistujat: eli kuinka tehdä palautteenkeruussa jokaiselle niin turvallinen olo, että kaikki uskaltavat sanoa mitä heillä on pyörinyt toiminnasta mielessä. Joskus kirjallinen palaute on parempi kuin sanallinen, joskus sanallinen palaute on parempi kuin toiminnallinen ja joskus toiminnallinen palaute on parempi kuin sanallinen. Ryhmissä palautteen miettiminen on ollut helpompaa. Esimerkiksi tutortoiminnassa olen oppinut kuuntelemaan muita ja heidän palautteitaan kokonaisuuksista sekä omasta toiminnastani ja niistä palautteista olen pyrkinyt kehittämään itseäni paremmaksi ja luotettavammaksi ohjaajaksi. Koen palautteiden keruun juuri näistä näkökulmista tärkeänä: monesti voit ajatella onnistuneesi tai epäonnistuneesi jossakin, mutta muut voivat löytää muita erilaisia näkökulmia - niin positiivisia kuin kehityskohteitakin - ja jos osaa kuunnella myös muita, ihminen kehittyy mielestäni nopeammin henkisesti.